Länsimetron liityntäliikenne on hankaloittanut monien espoolaisten joukkoliikennematkoja. Espoon Keskusta vaatii ongelmien välittömäksi korjaamiseksi, että Länsi-Espoosta, Haukilahdesta ja Westendistä ajettaisiin ruuhka-aikoina myös suoria bussilinjoja Kamppiin. Lisäksi keskusta esittää, että kaikki metrojunat kulkisivat Espoossa Matinkylästä/Matinkylään asti, jotta metron kapasiteetti kaksinkertaistuisi.
Keskusta toivoo koko Espoon valtuustolta yhtenäistä poliittista painetta, jotta metron liityntäliikenteen ongelmat saadaan korjattua mahdollisimman pikaisesti.
– Hienoa, että myös Espoon demarit, vihreät ja kokoomuslaiset ovat heränneet liikenneongelmiin, Espoon Keskustan varavaltuutettu Sara Saramäki sanoo. – Nämä kolme puoluetta edustavat Espoota HSL:n hallituksessa, joten heiltä on syytäkin odottaa tekoja.
Latokaskessa asuva Saramäki on kokenut liityntäliikenteen aiheuttamat heikennykset pidentyneellä työmatkallaan Kamppiin. Latokaskessa harmia on lisännyt myös bussilinjan 195 lakkauttaminen, koska sen myötä Latokaskesta katosi suora yhteys niin Olariin kuin Meilahteen.
– Pidentyneet matka-ajat, hankalat vaihtoyhteydet ja ruuhka-aikoina jo Matinkylässä ääriään myöten täyteen pakkautuvat metrojunat ovat saaneet espoolaiset aiheellisesti kyseenalaistamaan HSL:n palvelun, Saramäki toteaa.
Lisäksi Espoon Keskusta haluaa kiinnittää huomiota Pohjois-Espoon ja Leppävaaran bussilinjastoon suunniteltuihin heikennyksiin, jotka uhkaavat jäädä metrofiaskon varjoon.
– HSL on jo heikentänyt eteläisen Espoon poikittaisliikennettä poistamalla linjoja, jotka eivät millään tavalla kilpaile raideliikenteen kanssa. Bussilinjojen karsiminen on vaikeuttanut lasten koulumatkoja ja vanhusten kulkemista sosiaali- ja terveyspalveluihin, Espoon Keskustan puheenjohtaja Arja Ryynänen harmittelee. – Aikooko HSL nyt maksattaa Länsimetron kulut pohjoisespoolaisilla vähentämällä myös heidän bussilinjojaan?
Lisätietoja:
Sara Saramäki, Espoon varavaltuutettu ja kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen (kesk.), 050 597 4856, sara.saramaki(at)gmail.com
Arja Ryynänen, Espoon Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu ja sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen, arja.ryynanen(at)gmail.com